canser

Mun on nyt pakko avautua. Tietysti avauduin jo Matille, mutta kirjottaminen auttaa. Normaalisti olisin ottanu kynän käteen ja kirjottanu päiväkirjaan, mutta nyt teen toisin.

Kyse on siis mun äitin äidistä, eli mummusta. Se on vuodesta 2008 asti ollu huonona, koko ajan enemmän. 2008 se oli ekan kerran sairaalassa. Nyt tilanne on viime ja tän vuoden aikana pahentunu niin että se on kotona kaatuillu ja murtanu paikkojaankin pariin otteeseen ja sitä on aina viety ambulanssilla Poriin ja sieltä se on jossain vaiheessa siirretty Kankaanpäähän.

Nyt, muistaakseni pari viikkoo sitten, se oli taas viety Poriin. Jossain vaiheessa sen tila parani, joten se on nyt Kankaanpäässä.
Lauantaina hoitaja oli soittanu äitin veljelle, että tulkaa nyt kaikki pian kattoon, että hän on tosi huonona ja voi olla lähtö lähellä. Äiti ja sen sisarukset sekä iskä oli lähteny sitten sinne. Se oli onneks piristyny vierailijoista ja alkanu seuraavana päivänä jo syömäänkin. Se ei oo siis syöny mitään, ollu vaan tipassa.

Kaikenlisäks se on niin pieni, laiha ja heiveröinen ton syömättömyyden ja muun takia, että se oli saanu jostain lääkkeestä ripulin. Siinä vaiheessa mua alko pelottaa, niin pieni ja laiha ihminen ja kaikki vähänenkin tulee ulos.

Ja nyt siihe miksi tulin avautuun tänne. Iskä tuli about tunti sitten töistä ja se kerto siinä samalla, että mummulla on nyt todettu luuydinsyöpä. Kuulemma yli 60 vuotiailla ei aloteta lääkityksiä ja koska se on niin huonona niin ei myöskään stytostaattihoitoja.

Nyt mä vasta tajusin ite että lähtö tosiaan voi olla lähellä millon vaan. Tuntuu pahalta ja on hirveen huono fiilis, myös siks että en oo tarpeeks usein käyny kattomassa mummua. Siitä oon onnellinen että Matin se on tavannu, mutta mun pitää oikeesti mennä vielä kattoon sitä.

Että voi olla paha olo.