Se tunne, kun auto jättää sut matkalle.

Eilen mulle kävi niin. Lähdin töiden jälkeen Tampereelle kaupoille ja takasin tullessa ja liikenneympyrään mennessä pienempää vaihdetta vaihtaessa se tapahtu. Empäs päässytkään enää eteenpäin vaan siihen jäin. Paniikki iski ja soitin iskälle. Auto rullas itestään vapaalla pikkusen reunempaan ja muutama mukava mies sitten työnsi mut autoineni sivumpaan, että ihmiset pääsee ympyrään.
Isin kans käytiin sitte eilen illalla hinaamassa auto kotiin. Tämä aamu olikin sitten jotain ihan täyttä paskaa.

Tarkotus oli vielä auto Karviaan eräälle tutulle joka sitten ois fiksannu autoa. Me ei alettu sitä sinne hinata, joten tarkotus oli pistää auto kärrylle. Mulla kesti ulos meno joten iskäpä oli yksin alkanu laittaan sitä autoo sinne kärrylle. No olihan se sitten tippunu sieltä. Se raivos mulle, että on mun syy että auto tippu sieltä, on mun syy että etupuskuri on irti hinaamisesta, on mun syy että ostettiin romu auto, on mun syy että auto ylipäätään hajos, on mun syy että se syyttelee mua turhasta ja mä vaan itken.
Se on aina ollu tommonen, syyttelijä. Se ei koskaan löydä ittestään mitään vikaa. Mikään yllämainituista ei ollu mistään kohtaa mun vika.
No, auto on korjattu ja puskuri on paikoillaan. Siellä oli kampiakselista menny joku osa, joka vaan tuli tiensä päähän siellä liikenneympyrässä.

Tänään illalla sitten matkan pää olis Elliinalla. Sieltä sitte suunnaks paikallinen ja seurana Elliina ja Maaret. Saa nähdä millanen ilta tulee. Huomenna sitten isänpäivä ja mummulassa poikkeemaan.

PS; tää aamu oli myös samalla yks parhaista. Mulla oli hauskaa Matin kanssa, naurettiin paljon ja katteltiin Serranon perhettä, vaikka aluks mulla oli kaikki päin mäntyä. I love my boyfriend <3

Väkersin tämmösen korun askartelukerhossa töissä.